Alku..

Hui, melkein jännittävää kirjoittaa ajatuksiaan julki kaikkien nähtäville.. Vaikka toisaalta, eihän ajatuksiani näe kukaan ennen kuin painan julkaise teksti-nappia ja ennen kaikkea ennen kuin kerron blogistani eteenpäin :) Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogia. Olen kyllä lueskellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti muiden blogeja jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt rohkaisin itseni ja tein oman. Miksikö en sitten aikaisemmin ole tehnyt blogia, vaikka nautin kirjoittamisesta? Ilmeisestikkään en ole kokenut, että minulla olisi mitään niin kummallista sanottavaa.. Mitään sellaista mikä koskettaisi ja ennen kaikkea kiinnostaisi muita ihmisiä.

Ihmisten kiinnostusta blogiani kohtaan en pysty ennustamaan, mutta sen tiedän, että moni muukin potee samaa tautia kuin minä;  vauvakuumetta!! Olen aina pitänyt lapsista. Pienenä sanoin, että isona minusta tulee päiväkodintäti ja hoidin ystävieni pikkusisaruksia. Teini-iän uhmassa vannoin, että en koskaan tee omia lapsia ja että "lapset ovat kivoja niin kauan kuin ne eivät ole omia", mutta reilu vuosi sitten kaikki muuttui. Olen aina pitänyt puheita naisten biologisista kelloista ja muista vastaavista naistenlehtien keksimänä "hömpänpömppänä", mutta tosiaan reilu vuosi sitten  minun biologinen kelloni alkoi tikittää! Yhtenä kauniina päivänä vain tajusin, että minä haluan oman lapsen! Olin jo pitkään tuntenut oloni jotenkin tyhjäksi ja haikean ikävöiväksi, mutta en ollut osannut nimetä tätä tunnetta. Mutta nyt tiesin, että haluan vauvan ja mitä nopeammin se tapahtuu, sen parempi!

Tietenkin kävimme avopuolisoni kanssa asiasta monia monia keskusteluja ja hetken haaveilujen jälkeen päätimmekin työntää asian syrjään. Koimme, että ehkä aika ei ole kuitenkaan oikea. Jatkoin e-pillereiden syöntiä ja elämä jatkui ennallaan. Tammikuussa 2010 kuitenkin sanoin puolisolleni (voidaanko sopia, että kutsun häntä Ooksi? Puoliso kuulostaa niin teennäiseltä), että nyt kyllä lopetan pillereiden syönnin. Ensinnäkin ne tekivät oloni huonoksi ja toiseksi en halunnut enää käyttää hormonaalista ehkäisyä. Sovimme Oon kanssa, että jätetään ehkäisy ja vauva saa tulla, jos on tullakseen (tätä kutsutaan muuten muistaakseni tjottailuksi. Luin joltain foorumilta).

Niin kuin niiiiin monesti aikaisemminkin olin saanut huomata, niin kaikki ei suju niin kuin elokuvissa. Ei siis tässäkään asiassa. Nyt yli vuoden tjottailun jälkeen ei raskaudesta ole tietoakaan. Tähän mennessä olen tuhlannut ehkä noin 200 raskaustestiä ja 30 ovulaatiotesti (en oikein ole sujuiksi niiden kanssa) ja lisää tulee menemään varmasti vielä ainakin yhtä paljon. Tutkimuksissa tai edes lääkärin juttusilla emme ole vielä käyneet, koska harrastamme seksiä hyvin satunnaisesti. Oo ei halua, että vauvanteosta tulee pakkopullaa, joten seksiä harrastetaan fiilispohjalta.. Jotenkin nyt talvisaikaan sitä fiilistä on ollut vähemmän.. Mutta silti sydän itkee ja on niiiin ikävä omaa Jyvästä.

Tämmöisiä mietteitä tähän alkuun. Toivon, että jaksoit lukea pitkän kirjoituksen, mutta haluan, että tiedät hieman taustojani, ennen kuin luet ajatuksiani lisää. Kuulostiko ajatukset tutuilta kenenkään korvaan?

Kizkuliini